Siirry sisältöön

The 69 Eyes- Tour Acustica 2027 pe 26.2.2027 klo 19 Pato Areena

The 69 Eyes- Tour Acustica 2027 pe 26.2.2027 klo 19 Pato Areena

The 69 Eyes tuo itsestään esiin uuden puolen akustisena ja suuntaa konserttisaleihin!

Goottirockbändi The 69 Eyes tuo melodisen puolensa esiin julkaisemalla vuoden 2027 alussa akustisten Acustica- albumin ja tuomalla musiikkinsa uusin sävyin keikkayleisölle koko Suomen kattavan konserttisalikiertueen muodossa helmikuussa 2027. Tour Acustica saapuu Kouvolan Pato Areenalle perjantaina 26. helmikuuta.

- Olemme rundanneet tauotta ympäri maailmaan viimeiset kolme-neljä vuotta. Tsekkasin kesällä että meillä on ollut vuoden sisään 89 keikkaa 22 maassa. Rokki on parasta livenä, mutta nyt on aika vaihtaa vaihdetta.

Akustinen konserttisalikiertue sopii juuri tähän hetkeen. Esimakuna sille teimme uudet sovitukset monesta tutusta 69-biisistä levylle asti. Acustica on kutsu tulla kuuntelemaan meitä akustisesti, Jyrki 69 sanoo.

Ensimmäisiä maistiaisia tulevasta saadaan perjantaina 25.9.2026 kun albumin ensimmäisenä singlenä julkaistaan yhtyeen kansainvälinen menestyskappale Brandon Lee. Blessed Be -albumilta löytyvä kappale ilmestyi alun perin vuonna 2000. Kappaleen nimi viittaa edesmenneeseen amerikkalaiseen näyttelijään, joka esitti pääosaa synkässä kulttiklassikkoelokuvassa The Crow (1993).

Liput 42,90 €.

Ryhmille (10 hlö) Vip-buffat 2h ennen tapahtuman alkua. Tiedustelut info@patoklubi.fi /Amanda.

Ovet ja etkot klo 18.00. Ikärajaton konsertti, istumapaikat. Anniskelu/ baari avoinna 1h ennen tapahtuman alkua ja väliajalla. Konsertin kesto n. 2h (sis. väliaika).