Irinan rakastetuimmat hitit akustisina -kiertue starttaa syyskuussa!
Jo vuoden 2004 esikoisalbumillaan Suomen eturivin artistien joukkoon noussut Irina on julkaissut yli kaksi vuosikymmentä kestäneellä urallaan yhdeksän studioalbumia, joiden joukossa on mm. kahdella Emmalla palkittu Vahva sekä platinarajan ylittäneet Älä riko kaavaa ja Liiba laaba.
Nyt Irina julkaisee tunnettuja biisejään uusina versioina yhdessä harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaaran ja multi-instrumentalisti Joakim Berghallin kanssa. Perjantaina 20.3. julkaistavaa Akustinen ilta EP-levyä seuraa syyskuussa käynnistyvä saman niminen kiertue.
Tekstit uudessa valossa -kiertue tehdään vain kerran!
Pelkistetty instrumentaatio nostaa kappaleiden sanat ja tulkinnan keskiöön.
– Uudet versiot tuovat tekstit esiin eri tavalla. Esimerkiksi Haluun olla yksin tuntuu tässä versiossa aivan toisenlaiselta. Alkuperäisessä on ehkä enemmän raivoa. Kun lähestymistapaa pienennetään, kulma muuttuu ja merkitykset syvenevät. Tämä rikastuttaa omaakin kokemustani näistä biiseistä, Irina kuvailee.
Kiertueen ohjelmisto painottuu hittikappaleisiin, mutta mukana kuullaan myös harvemmin esitettyjä helmiä.
– Odotan uudenlaisia kohtaamisia yleisön kanssa, ehkä paikalle tulee myös kuulijoita, jotka eivät ole aiemmin käyneet keikoillani. Toivon toki näkeväni paljon tuttuja kasvoja. Tunnelma on odottava, toiveikas ja hieman jännittynyt. Tämä tehdään vain kerran, Irina sanoo.
Intiimi ja yllätyksellinen kokonaisuus!
Harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara näkee kokonaisuuden tuovan Irinan musiikkiin uusia sävyjä.
– Irinalla on valtava määrä upeita pop- ja rock-kappaleita. Pienellä kokoonpanolla ja konserttisaliympäristössä kokonaisuudesta tulee intiimi ja varmasti jollain tavalla yllättäväkin faneille. Irina on mielettömän hyvä laulaja ja suoriutuu missä tahansa musiikillisessa ympäristössä, Kumpuvaara sanoo.
Joakim Berghäll kertoo lähestyneensä sovitustyötä intuitiivisesti.
– En mieti referenssejä. Kuuntelen tekstiä ja pohdin, miten sen saisi laulamaan ja puhuttelevaksi mahdollisimman vahvasti. Kokoonpano on niin erilainen kuin Irinan levyillä, että tunnelmat muuttuvat väistämättä. Pieni yhtye mahdollistaa sen, että jokainen ilta voi olla erilainen – voimme elää hetkessä ja improvisoida, Berghäll sanoo.
Liput 35/33 €. Etuhinta opiskelijat, alle 16v., työttömät, eläkeläiset, Kymijoen Taidepato ry 2026 kannatusjäsenet ja Kunto-Mekka asiakkaat (voimassa oleva asiakaskortti).
Me kaksi- kaverilippu 62 € (oikeuttaa kahden henkilön samanaikaiseen sisäänpääsyyn. Me kaksi- kaverilippu vain ennakosta).
Ryhmille (10 hlö) Vip-buffat 2h ennen tapahtuman alkua. Tiedustelut info@patoklubi.fi /Amanda.
Ovet ja etkot klo 17.00. Ikärajaton konsertti, istumapaikat. Anniskelu/ baari avoinna 1h ennen tapahtuman alkua. Konsertin kesto n. 80 min.
Tarvittaessa konsertti Areenan puolella.